HYYLIN TAKANA: Elina

Muutin kahdeksan vuotta sitten Rovaniemeltä Ouluun opiskelemaan luokanopettajaksi. Uskon sanontaan: "Ihminen voi lähteä Lapista, mutta Lappi ei lähde ihmisestä". Minun sielunmaisemani koostuu vaaroista ja tuntureista. Olen huolellinen organisoija, joka rakastaa kauniita visuaalisia kokonaisuuksia. Näiden tekijöiden kautta löysin palon oman yrityksen perustamiseen.

Tein ensimmäisen taulun prässätyistä kukista kuusi vuotta sitten. Etsin tuolloin itse kukkataulujen tekijää, mutta en löytänyt ketään, joten tein taulun itse. Mietin jo silloin, että miksi kukaan ei tee tällaisia tauluja myyntiin.

Taulujen kehittely, kukkien prässäämistekniikoiden testailu ja opettelu, sekä kaikki oheistyö vei oman aikansa. Nyt olen saanut tehdä jo vuoden verran asiakkaille ikuisia muistoja taulujen muotoon. Toiveena on, että uniikin kukkataiteen avulla voitte palata muistelemaan tärkeää päiväänne aina uudelleen ja uudelleen.